Etusivu

maanantai 2. toukokuuta 2011

Meidän vauva..

..päätti tänään näyttää omalle pikku äidilleen ettei toki ole aina ihana ja kiltti unelmalapsi.


Kyllä vain.. Peetu on huutanut, huutanut ja ehkä vielä ihan pikkuisen huutanut..

Oli niin helpotus kun Aki tuli töistä kotiin puoli seitsemän pintaan..
Aamulla seitsemältä Aki lähti töihin ja me Peetun kanssa herättiin puoli kahdeksan aikaan, syötin sen ja vaihdoin vaipan, sitten laitettiin vielä vähäks aikaa nukkumaan ja herättiin yhdeksältä.
Aamu meni vielä suht. hyvin. Mie istuin koneella ja juttelin vauvalle, joka oli lattialla. 

Yhdentoista aikaan alkoi semmoinen pieni perus kätinä ja kitinä, syötin ja vaihdoin vaipan taasen ja Peetu oli puhelias ja iloinen jonkun aikaa. Noin puoli yhdeltä alkoi taasen kitinä ja juttelin vauvalle, ei rauhottunut, yritin syöttää, vaihtaa vaippaa, kävellä, laulaa, jnejne. mutta huusi jo täyttä kurkkua. 

Puoli kahdelta alkoi sitten tämä kamala huuto, joka ei rauhoittunut millään, ihan tosissaan kokeilin ihan kaikkea. Hieroin masua ja kannoin vatsallaan kun ajattelin että olis maha kipeä, huusi silti.
Kaivoin sitten esiin rintarepun, jota ei olla vielä kertaakaan käytetty ja kävelin sen kanssa ympäri kämppää (vauva tietysti oli kyydissä) mutta eipä sillä juurikaan mitään vaikutusta ollut.

Peetu huusi täyttä kurkkua puoli kahdesta noin kolmeen, jolloin nukahti ja oli niin helpottunut kuin olla ja voi..
Mutta.. meni noin 5 min. ja Peetu heräsi.. Ja alkoi huutaa, tottakai.. Mitäs muuta odotitte..? 
Käveltiin taasen ympäriinsä, ja koko ajan jouduin tosiaan olemaan pystyssä ja käveleskellä, muuten huuto -jos mahdollista- vain voimistui..

Kolme kertaa Peetu nukahti näille kyseisille n. 5 min. päikkäreille, joten hän huusi lähes yhtä syöttöä puoli kahdest, puoli seitsemään.. Nyt on niin hiljaista poikaa kuin olla ja voi kun iskä on kotona ja ilmeisesti pikkuhiljaa nukahtaakin tuolla kun iskä nukuttaa, eihän äidin kanssa vain passannut laittaa nukkumaan..





Onko mahdollista, että jo tuon ikäisellä voi
olla ikävä iskää ja sen takia sitten huutaa?

6 kommenttia:

  1. No voih mikä päivä siis :'D No onks Aki sit tosi paljon sen kanssa? Jospa se olis sit voinu jo?kiintyä Akii. Emmä tiedä noista vielä mitää, ku odotan vieläkin^^asd. Muttamutta, tai sit se vaa huusi turhuuttaa. :D Toivottavasti noita ei tulis sulle kovin paljoo, tai kellekkää! :) Tsempit!

    VastaaPoista
  2. Meilläkin teki jossain vaiheessa tyttö tuota, että kun toinen vanhempi oli poissa mikään ei ollut hyvin ja vain huusi.. En muista minkä ikäisenä, ei tainnut olla noin nuori.. Mutta kaikki lapsethan ovat erilaisia :) Ja meillä se meni ohi jonkin ajan päästä.. :)

    VastaaPoista
  3. Tiuski: Onhan Aki joo vauvan kanssa tosi paljon. Paitsi nyt kun töitä on joka pvä. 7.00-18.00, niin aikaa ei tietenkään ole vauvalle enään niin paljoa. Mutta kyllä muuten on tosi paljon vauvan kanssa aina kun vain mahdollista:)

    Welmu: Joo, meilläkin Peetu rauhoittui heti kun Aki tuli kotiin. Eli johtuiskohan sitten juurikin sen takia, että toinen meistä ei täällä ollut. :)

    VastaaPoista
  4. Tuttu juttu. En kuitenkaan usko että noin pieni vielä osaa "ikävöidä", hänhän tekee vielä eroa omalle itselleen ja hoitajalleen ja alkaa vähitellen hahmottaa ettei olekaan yksi ja sama henkilö esim. äidin kanssa. Ihan eroahdistus tulee tyypillisesti vasta 6-9kk iässä sitten. :)

    VastaaPoista
  5. Ei varmaan ikävöi, eikä hampaatkaan tuu...? Jos sitä vaan vitutti. Jos oli kuuma? Oli muuten pakko nauraa ääneen aiheen vakavuudesta huolimatta, kun kuvittelin että kävelet ympäriinsä sen rievun kanssa ja laps huutaa toisaalla :-D

    VastaaPoista
  6. Niin se voipi olla:) Toivotaan nyt ettei tuollasia päiviä kovin usein tule:D
    Haha, mie arvasin että joku nappaa just sen kohdan tuolta:DD

    VastaaPoista