Etusivu

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Kuulumisia

Aki on nyt kolme viikkoa armeijassa ja viime viikonloppuna oli taas lomilla, katottiin leffaa, tehtiin hyviä ruokia ja herkuteltiin ja oltiin vain lähekkäin ja yhdessä. Oli mukava viikonloppu, lukuunottamatta muutamaa tuntia ennen lähtöä jolloin oli pientä kinaa. Oli inhottava kun Aki lähti ja oltiin vihasia toisille, mut Aki oli ihana ja laitto illalla viestin, että "hyvää yötä, lovetan sua<3 ja sori, että olin päivällä semmonen pippeli :("
Väittäisin että melko hellyyttävä viesti, eihän siinä enään voinu vihanen olla..:D Aki on ihana<3

Ens viikonloppuna Aki ei pääse lomille kun niillä on leiri ja siittä eteenpäin on vissiin joka viikonloppu vapaana. 10.pvä on sitten se sotilasvala ja Aki pääsee sieltä suoraan lomille, kuten mie vissiin jo kerroinkin?:)

Mulle ja Peetullekkin kuuluu ihan hyvää, ollaan vielä täällä äitillä, tänään on viiminen työpäivä.
Paitsi huomenna vielä ois tarkotus lähteä aamulla Ouluun ja torstaina takas. Käytäis siellä vauhtipuistossa:)
Edit// Ja lisäks käydään torstaina Tietomaassa;D

Mulla ois ihan sikana teille kuvia, mutta kun mie en saanu kamerasta siirrettyä niitä koneelle, koska äitin kameran piuha ei ilmeisesti wörki tän mun kameran kans, tai jotain..:D
Mutta tänään käyn kotona ja yritän löytää sen mun oman piuhan, että saisin teille kuvia laitettua..
Ja että saisin sen kilpailun pystyyn!!:D

Palaillaan, kiitosnam<3

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Vastaukset kysymyksiin:)

Kuinka suhtauduit raskauteen?
- Hyvinhän mie suhtauduin. Olin yhtäaikaa järkyttyny ja ilonen, mut ehkä mie olin enempi ilonen.
Välillä oli semmonen fiilis, et onko tää nyt totta vai ei.

Onko teillä suunnitelmia akin kanssa vielä siitä kun hän palaa armeijasta?

- Kyllä on. Aki yrittää päästä vuodeksi, mutta jos ei pääse niin on tietty sen puoli vuotta.
Akin armeijan jälkeen hän menee baarikouluun, koulutus kestää neljä viikkoa ja niitä koulutuksia on ympäri Eurooppaa. Ollaan mietitty, että mennään Helsinkiin koulutuksen ajaksi, tai toinen vaihtoehto on Lontoo, mutta paikkaa ei olla vielä päätetty. (Tukholma, Kos, Phuket, Helsinki, Lontoo, Sydney, Barcelona ja Alpit). Koulutuksen jälkeen olis tietenkin (tod.näk.) paluu Suomeen/Kemiin ja Aki hakis töitä. Mie opiskelisin loppuun. Asuntolaina otettais ja ostettais omakotitalo ja kunnostettais se (talo ja takaaja jo tiedossa), auto ostettais tietenkin uus ja laitettais se. Toiveissa olis toinen koira ja toinen lapsi.
Suunnitelmissa on myös matkustella paljon, suunniteltiin että joka kesä käytäis erissä maassa lomalla.

Missä putte majailee nyt kun aki on armeijassa?
- Ekat kaks viikkoa se oli mulla, mut nyt se on Akin kotona Jyrin kanssa.

Pelkäätkö että Peetun lapsuus menee liian nopeasti?
- En nyt ihan täysin ymmärtäny mitä ajat takaa. Mutta en..

Haluatko vielä lisää lapsia? Jos haluat niin kuinka monta? :)
- Haluan. Ainakin yhden vielä, kiva olisi saada yksi poika ja yksi tyttö vielä:)

Tuleeko Peetun nimi jotenkin suvusta?
- Ei tule.

Luuletko että Peetu tiedostaa, että olet nuori äiti? (tai ainakin nuorena saanut) :D Ei millään pahalla siis.
- Tuskimpa vain. En ymmärrä miks tiedostais. Ihan yhtä hyvä ja samallainen äiti olen kuin vanhemmatkin äidit.:)

Miten laitoit tänne ton Lilypien laskurin?
-http://lilypie.com/ tuolta noin ja siellä neuvotaan sitten vaihe vaiheelta:)

Onks Peetulla Akin sukunimi?
-On.

Mikä Akissa on parasta?
- Aki on parasta, kokonaisuudessaan. Jos välttämättä pitää sanoa joku yks, niin huolehtivaisuus.



Oliko raskaus suunniteltu?
-Ei ollut, mutta toivottu ja tervetullut.

 Mitä ajattelit kun teit positiivisen testin?
-En oikeestaan mitään.. Eka ajatus tais olla että fuck, mitäs nyt..:D


Kävikö abortti mielessä missään vaiheessa?
-Kävi se mielessä, mutta ei vaihtoehtona.

Miten Aki kosi?
-Ei kosinut

Onko elämä tylsää ilman Akia?
-En tiedä, koska en muista millaista elämä oli ilman Akia.
Moneen vuoteen ei ole ollut elämää ilman Akia.

Asutteko vielä erillään?

-Toistaiseksi joo.

Onko ollut kiva seurata Peetun kasvua?
-On.


Mikä on Peetun paras ominaisuus?
-En pysty eritteleen yhtä ominaisuutta, koska Peetu on kokonaisuudessaan maailman ihanin lapsi.
Mutta se, että Peetu hymyilee paljon, on ihanaa.

Miten Aki suhtautui raskauteen?
-Hyvin. Mietti tietenkin vähän, että mitäs tästä tulee, mutta hyvin suhtautui ja hyvin on kasvanut mukaan isyyteen.

Entä sun vanhemmat tai akin vanhemmat?
-Hyvin mun vanhemmat ja Akinkin vanhemmat hyvin, mitä nyt vähän kyseli että miten aateltiin pärjätä ja oli hieman järkyttyneitä.

Onko teidän suhde parantunut asumiseron myötä? Entä armeijan?
-On parantunut, todella paljon!:) Myös armeijan vuoksi, ehtii aina tulla niin kamala ikävä, ettei käy mielessäkään riidellä tms.



Milloin meinaatte muuttaa takaisin yhteen?
-Katso toka vastaus:)


Mitä ehkäisyä käytät?
-Tällä hetkellä en mitään


Tuleeko Aki lomilla sinun luokse, vai yöpyykö omassa kämpässään?
-No hänhän on ollut vasta kerran lomilla. Mutta mun luona oli sen loman ja todennäköisesti muutenkin mun luona:)


Mitä kaikkea peetu osaa?
-Tulis tosi pitkän pitkä lista jos alkaisin luetteleen.. Taidan tehdä tästä postauksen erikseen..;)


Puhuuko Peetu paljon?
-Ei oikeastaan. Joitain yksittäisiä sanoja, jotka joskus eivät edes mene oikein.
Mutta en huolestu kun neuvolassa sanottiin, että Peetu oppii todennäköisesti melko myöhään puhumaan, koska liikkuu niin paljon ja on alkanut aikaisten liikkumaan:)

Miksi Peetulla on Akin sukunimi eikä sinun?
-Halusimme niin. Mun mielestä on paljon luonnollisempaa että lapselle antaa miehen nimen. Sitten joskus jos menee naimisiin niin pitäisi alkaa vaihtamaan lapsenkin nimi.

Ootteko nyt siis yhdessä vai erikseen?
-Yhdessä ollaan.



Kumpaa itse nyt/jatkossa toivoisit?
-Oon ilonen että ollaan yhdessä ja toivon että tullaan olemaankin.


Olisitko valmis uuteen suhteeseen?
-Tuskimpa vain, mutta onneksi on Aki, niin en kaipaakkaan uutta suhdetta.
Mutta siis jos nyt erottais niin en usko, että vähään aikaan olisin.
 
Minkä laisella ikäerolla haluaisit lapset?
-Pienellä, maksimissaan kolme vuotta. Toisaalta en tiedä haluanko vielä toista lasta, tavallaan haluaisin.



kuinka monta lasta haluaisit Peetun lisäksi?
-Vastasin tähän jo aikaisemmin, mutta ainakin vielä yhden, mieluummin yhden tytön ja yhden pojan.


tekisitkö joskus postauksen päivä kuvina?
-Voin tehdä:)

Onks Aki ajeltu kaljuks/siiliks armeijassa?
-Tavallaan joo:D Kun se siis leikkas itte sen tosi lyhyeks ennen ku meni. Sitten ne sai tupakavereitten kans jonku idiootin päähänpiston ja leikkas höylillä koko tuvalta päät kaljuks..:D

Eikös intti aloiteta 18-vuotiaana eikä parikymppisenä?
-Kyllä aloitetaan. Aki oli halukas menemään 18-vuotiaana, mutta kutsunnoissa ilmoittivat että lykkäävät armeijaa lapsen takia.

Tiedostaako Peetu että isi on pitkän ajan pois?
-Vaikuttais ainakin siltä. Ekan kerran ku puhuin Akin kans puhelimessa niin annoin puhelimen Peetulle ja Peetu jutteli Akille hetken. Kun otin puhelimen pois niin alkoi kamalan lohduton itku..;(
Ja kun Aki tuli kahden viikon jälkeen lomille, niin Peetu oli koko ajan vain mun sylissä ja piti tiukasti kiinni. Meni monta tuntia ennen kuin suostui menemään Akin syliin ja koko ajan meinas sillä tulla itku.


Kiitokset kysymyksistä, toivottavasti vastaukset tyydyttää!:)
Jos jäi vielä jotain kysyttävää niin voitte jättää kysymykset tänne!:)

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Vajosin maan alle x2

Pakko jakaa tänne mun päivän noloin hetki kertaa kaksi..:D
Eli.. Miehän siis olen täällä äitin luona hoitamassa pikkuveljiä. Tänään täällä kävi yks poika vaihtamassa vessanpöntön.. ja mikä pahinta.. se poika oli vielä söpö!!:D
No mut okei, siis..
Sen ois pitäny tulla jo eilen, mut sano sit tänään että unohti eilettäin ihan kokonaan sen että piti tulla vaihtaan se. Se meni sit sitä vaihtaan tuonne vessaan ja me oltiin mummun ja veljien kans pihalla.
Juteltiin siinä niitä näitä ja vitsailtiin siittä kun se poika ei tullut eilen. Mie sit sanoin vitsillä että ei se mitään unohtanu tulla, halus vaan piettää ommaa lommaa, uskokkaa pois!:D
Noh.. Meni jonkun aikaa ja jatkettiin juttua, sit se poika tuli ulos ja sano että sen pittää lähtiä käymään liikkeessä hakkeen tai tekkeen jtn, tms.
Nuutti sit kysy siltä, että olikko sie eilen lomalla kun et tullu?
Korjaaja: En ollu, kun mää unohin tulla, muistin vasta illalla että piti.
Niki: Aijaa.. Neea kyllä sano, ettet sie unohtanu vaan halusit pitää omaa lomaa!
Tässä kohtaa mie lehahdin kirkkaanpunaiseksi..
Neea: *sönkönsönkön* En mie kyllä ihan nuin sanonu.. Tarkotin että tuli ommaa lommaa, kun unohti.. hehheh..
Ja poika nauraa ja lähtee käymään liikkeessä..
Mie häpeän ja haluaisin vajota maan alle.. damn.. elä puhu tuommosia vitsillä jos lapset kuulee, nimittäin lasten suusta se totuus tulee.. -.-'

Toinen oli sitten tämmöinen..
Poika oli lähteny käymään siellä liikkeessä..
Peetulla tuli kakka ja mie mietin että kehtaanko mennä vaihtaan sen, että jos se poitsu tulee takas..
Menin sit kuitenki ja sanoin mummulle, että jos se tullee, niin viivytelkää sitä, että sano vaikka että mitäs aattelit tehdä tänä iltana? Ja vitsillä tietty sanoin, kuten jokainen tietää..:D
Olin vaihtamassa sitten sitä kakkaa, niin sieltähän se poika sitten tuli.. Auton ovi kävi ja sitten kuulu Nikin kirkas ja iloinen ääni; "Neea käski kysyä että mitä teet tänään illalla??"
EEEiiiiiiiiiiieiiiieieiieii.... Maa.. Ole kiltti ja avaudu allani.. HETI!!
Öööhh.. mitään ei tapahtu.. okei.. punastumpas sitten.. ehheh.. ehkei se kuullu mitä Niki sano.. pliis..?
Poika tuli sitten jatkamaan vessanpöntön laittamista ja mie hipsin vähin äänin pois..
Niki oli vain iloinen kun oli sanonut niinkuin pyysin..
Damn you..
Seinilläkin on korvat, joten älä puhu ohi suun lasten kuullen..
Tyhmä minä..

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Meillä on Peetun kans menny tosi kivasti nyt tää aika, vaikka Aki siellä armeijassa onkin.
Äitin luona ollaan viikot hoitamassa poikia ja viikonloput sit kotona. Tää on nyt vissiinkai viiminen viikko täällä lapsenvahtina. Saas nähdä miten menee sitten kun joutuukin olemaan yksin kotona..:D
Aki oli viikonloppuna lomilla, tuli kuuden aikaan perjantai-iltana ja lähti sunnuntai-iltana kakskyt yli kaheksan.
Oli mukava viikonloppu ja kerettiin käydä joka paikassa kyläilemässä, harmitti vain kun mun mielestä oli aika vähän aikaa olla yhdessä, mut ehkä ens viikonloppuna..:)
Akihan tosiaan tulee ensi viikonloppunakin lomille, tällä kertaa jo torstaina ja lähtee sunnuntaina.
10.8 onkin sitten (sotilas?)vala aamulla klo. 8.30 ja paikalla pitää olla tuntia ennemmin. Eli aamuyöstä häätyy lähtiä ajeleen.. Samana päivänä sitten Aki pääseekin lomille viikonlopuksi ja Peetu menee näillä näkymin perjantaina mummilaan yöksi kun meillä on Akin kanssa menoa. Perjantaina ja lauantaina mie olen menossa Meri-Lapin Country Camp:iin iltalipunmyyjäksi.  Perjantaina Akikin olis halukas tulemaan sinne kierteleen..:)

Viikonlopusta on kuviakin, mutta mie en nyt niitä rupea laittaan kun on niin kauhee sähläys taas niitten kuvien kanssa..:D Eli illalla yritän saada aikaiseksi ne..:)

Muistuttaisin vielä, että käytte kyselemässä kysymyspostaukseen lisää!:)

Ja viikonloppuna laitan pystyyn sen arvonnan, vaikkei niitö kahtasataa lukijaa olekkaan saatu kasaan.
Saas nähdä teenkö sen arvonnan vain lukijoiden kesken vai anojenkin..:)

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Lukijan toive

Eli yhden lukijan toiveena oli, että pitäisin taas kysymyspostauksen ja ajattelin sitten että voishan sitä.
On kuitenkin tullut tilastojen mukaan paljon uusia lukijoita/kävijöitä ja onhan tässä kaikki muutenki vähän sekavaa:D
Eli nyt saatte kysellä jälleen!
Ja kuten kaikki varmaan aikaisemmista kysymyspostauksista muistavat, niin asialliset kysymykset ovat tervetulleet, muut lentävät samaa tietä takaisin kysyjälle;D
Kysyä voitte jälleen ihan mitä vain ja mie sitten vastaan mihin vastaan, mutta lupaan tällä kertaa vastata jokaiseen asialliseen (!!) kysymykseen!:)
Kait tähän nyt pitäis joku aikakin laittaa, niin sanotaan että teillä on vaikka tuonne 25. päivään asti aikaa, eli tasan viikko!:)

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Kuvapostaus

Viime aikoina on tosi paljon pyydelty uusia kuvia. Oli hieman ongelmia bloggerin kans ku oli vissiin joku kuvajuttu täynnä tai jotain:D Mut nyt mie sit kamalan tappelun jälkeen sain nää photobucketista jollain ihmetyylillä tänne..
Olen mie kyllä kunnon tietokonenörtti..:D
Eli siis paljon kuvia luvassa, olkaas hyvät:)




tässä onkin oikein kiva
nukkua..:D

Peetu, mitä auto sanoo?
"bruumbruumm!"

äiti.. kuuluuks tää muka näin..?


meidän vauvat<3






äiti, mie meen nyt



Ja koska tää blogi kertoo meidän elämästä, niin läntsään näitä kynsikuviaki tänne ku ne kuuluu mun elämään;D
Mie oon rakastunu nyt kynsien laittoon ja mulla on varmaan miljoonan edestä kaikkia kynsijuttuja..
Vaikka jälki ei niin hienoa olekkaan niin on näitä silti kiva tehdä.. Ja miehän tosiaan teen melkeen joka päivä uudet kynnet:D














No johan siinä sit olikin niitä kuvia..:D
Lisää kuvia tulee seuraavaan postaukseen, nyt en jaksanu värkätä tähän yhtään enempää kun menee järki tän tyhmän bloggerin kans!:D

Sitten kysyisin teiltä, oisko teillä mitään postaustoiveita??
Tulossa on se uuden kämpän asuntopostaus, sekin hieman vaiheessa, kun en vieläkään ole saanu esim. tauluja seinille..:D
Mutta niin, jättäkääs postaustoiveenne tämän tekstin kommenttiboxiin tai formspringiin!:)

Ps. Tulossa ois myös se kesäkisa/-arvonta, jos tähän saatais se 200 lukijaa.. Eli mainostusta vain kehiin;)

Pakko vielä tänne loppuun lisätä mun facebookin tilapäivitys.. Valitettavasti tää nyt tulee pelkkänä tekstinä kun en saanu otettua tuota print screeniä (neuvoja?)
Mutta kuitenkin.. Kaikki oleellinen tulee kuitenkin selville:D

"Tuo meän parveke on oikein jees.. Mun mielestä on niin mukava kun ne kalterijuttujen välit on niin leveet. Se on ihan sika mukavaa juosta kolmannesta kerroksesta nuo portaat alas ja hipsiä takapihalle hakemaan tutteja, leluja, vaatteita, jne. Tänäänki oli mukava aiheuttaa hämmennystä alakerran naapurille..


Kop Kop.. "Ööö..hei?" "No moi, saisinko mie käyä teän parvekkeella?" "Anteeks mitä" "Niin että teän parvekkeella on meän tavaraa" "Siis meidän parvekkeella on mitä?" "Meän tavaraa.." "Okei.." "Niin siis kun mun lapsi puotti tutin ja pikkuauton teän parvekkeelle niin mie voisin ne ottaa takas jos et ihan välttämättä taho niitä itelle?" "Ahaa, okei.. Ootas hetki.." "Juu" ..... "Joo siellähän ne oli" "Niinhän mie sanoin" "Joo, niin sanoit..Tuossa." "Kiitti ja hyvät jatkot" "Mitä?" "Niin että hyvää päivän jatkoa" "Ahaa, joo, kiitos samoin.."

Villi veikkaus että tuo naapuri luulee mua idiootiks..?:D"

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Inttileski osa 1

Nää mun otsikot on jotain niin parhautta!:D

Aki on ollu armeijassa vasta kaks päivää ja nyt alan oleen ihan kauhuissani..:D
Mulla on ihan järjetön ikävä ja tekis mieli itkee koko ajan.. Onneks päivisin on muuta mietittävää kun hoitaa nuita lapsukaisia, mut näin iltasin on koko ajan tosi haikee ja yksinäinen olo..
Täällä äitin luona olin eilen yötä ja oon tänäänki ja varmaan viel pari päivää, ihan vaan sen takia ku jos meen kotiin yöks niin märisen varmaan koko illan ja yön..:D
Kyllä musta nyt tuntuu ettei tästä tule yhtään mittään, ikävä on kauhia ja viel kaks viikkoo ennen ku pääsee ekan kerran lomille..;(
Saunassa kävin tänään iltasella yksin, kun Peetu meni äitin ja poikien kanssa. En osaa yhtään käydä saunassa yksin niin mie vaan itkin siel ku oli niin lonely olo. Enkä mie siel sit kauaa pystynykkään olemaan.
Ääähh, mitähän tästäki tullee oikeestiiiii.. Tyhmä armeija..!
Onneks tänään ehdin hetken jutella Akin kans naamakirjassa, mut sillon tuli viel enempi ikävä. Oli se silti mukava kuulla toisesta..
Jos sitä lähtis nukkuun ja yrittäis olla miettimättä asiaa.. Yritän olla kirjottamatta huomenna yhtä valituksentäyteistä postausta ku tämä..:D

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Inttileski kuittaa!

Not so bad yet! Vähän on haikia olo, mutta ei paha.
Hoidan tän kuukauden äitin luona mun pikkuveljiä, kun äiti on töissä, niin ei asiaa ehdi kauheena miettiäkkään, että saa nähdä sit kun "työt" loppuu:D
Näin iltasella ennen nukkumaan laittoa on vähän lonely olo, mut eikhän tämä tästä:p

torstai 5. heinäkuuta 2012

Hoxhox

Mulle tulee ihan sikana kysymyksiä formiin, liittyen Akiin ja minuun..
Ajattelin nyt selventää, että vaikka kuinka kyselette niin ette tule saamaan järkevää vastausta.
Se juttu ei nyt ole ajankohtainen ja mie en jaksa vastailla niihin kysymyksiin.
Kyllä mie infoan jos on jotain kerrottavaa.
Kiitosnam!<3