No niin, ja tätähän onkin jo odotettu.. :D
Monesti olen jo aloittanut mutten ikinä ole julkaissut, en tiedä miksi.. :D
Eli, tästä lähtee.
Perjantaina 18. helmikuuta mut pyydettiin käymään synnärillä kätilön tarkastuksessa supistusten, pissanäytteiden ja vauvan koon takia. Käyrässä olin sinä päivänä kolme kertaa.
Kätilö tarkasti mut ja soitti lääkärille, jotka sitten päättivät pitää mut yön yli tarkkailussa siellä. Seuraavana päivänä tulisi lääkäri katsomaan.
Synnärillä ensimmäinen yö meni pitkälti valvoen, supisteli kamalasta ja olo oli muutenkin tukala ja inhotti kun joutui nukkua vieraassa paikassa. Olisikin silloin tiennyt että paikka ehtii tulla varsin tutuksi niin olisi voinut tehdä olon vähän kotoisammaksi.. :D
Aamulla hoitaja sitten herätti mut tosi aikasten, oisko ollut puol seiskan maissa ja mittas verenpaineen ja punnitsi. Sitten sain aamupalaa, jonka jälkeen mut taas kiinnitettiin siihen liiankin tuttuun masiinaan, eli käyrään.
Lääkäri ei kuitenkaan tullut ja käski vain pitää mut vielä yhden yön siellä.
Sunnuntaina 20. helmikuuta, aamulla annettiin ensimmäinen käynnistyspilleri. Käveleskeltiin Akin kanssa, jotta supistukset voimistuisivat.
Supistukset olivatkin kamalia, sattui niin että teki mieli itkeä, ja taisi siinä muutama kyynel tullakkin.
Neljän aikaan annettiin sitten toinen käynnistyspilleri ja käyrällä olin jonkun aikaa. Supistukset paheni ja paheni ja olin ihan varma että yöllä saan jo pidellä pikkuistani sylissä.
Tilanne edistyikin jonku verran muttei kuitenkaan niin merkittävästi että olisivat käynnistys tiputukseen laittaneet.
Eli vielä piti odotella.. Ja synnärillä jouduin edelleen olla.
Keskiviikkona 23. helmikuuta, aamulla kuuden aikaan annettiin taasen käynnistyspilleri. Seitsemän aikaan alkoivat kamalat supistukset. Soitin Akille että tule nyt saakeli tänne ja vauhdilla. Sattui ihan hirveästi, itkin, huusin ja kirosin.
Yritin istua, makoilla, kävellä, ihan kaikkea. Sattui koko ajan.
Jonkun aikaa Akin jälkeen äiti tuli käymään ennen töihin menoa. Äiti yritti kauheana auttaa ja jutella ja neuvoa.
Sain kaksi kipulääkettä reisilihakseen ja ne helpottikin joksikin aikaa, että pystyin huutamatta makoilla käyrässä. Ne veti nupin totaalisesti sekaisin, hourin kaikkea todella typerää. Myöhemmin sain kuulla, että olin mm. tokassut että kuulettekste ku noi lapset laulaa ja alkanu hyräileen jotain lastenlaulua, valittanut kun huone pyörittää mua ja että tuntuu ettei silmät pysy päässä. :D
Sen jälkeen kun äiti oli lähtenyt, muutamia tunteja ennen pikkusen syntymää sain kohdunkaulapuudutuksen, koska salit eivät olleet vapaina ja eiväthän ne tietenkään voi mua kivuissanikaan pitää.
Akin kanssa yritettiin vielä muka käydä kävelemässä, että synnytys vauhdittuisi mutta siitä ei tullut juuri mitään.
Ennen lähtöään äiti oli hakenu mulle jonkun ihme telineen, johon nojaten on helpompi kävellä, sen kanssa me sitten mentiin ympäriinsä ja välillä käytiin huoneessa istuskelemassa jumppapallon päällä.
Suihkussakin yritin käydä jossain vaiheessa, mutta mun mielestä se ennemminkin teki kipeää ku että ois helpottanu.
Kun sitten päästiin synnytyssaliin, niin tuntui etten enää kestä ja halusin pois koko pirun tilanteesta.
Voi, mitä kaikkea olisinkaan ollu valmis antamaan jos oisin siinä vaiheessa saanut tilata sijaissynnyttäjän tai edes siirrettyä kivut jollekkin muulle.
Kun siis pääsin saliin niin sieltä iski jotenkin liian puhdas, kemikaalinen haju ja pyysin oksennuspussia, jonne oksennus sitten lensikin alta aikayksikön.
Salissa todellisuus iski vasten kasvoja, tajusin että hei munhan pitää synnyttää. Huusin Akille että mie en halua synnyttää ja rääyin kuin pieni sika, kaikkea mahdollisimman painokelvotonta.
Kätilö tuli sitten rauhoittelemaan että ei ole mitään hätää, meneppäs tuohon makoilemaan niin otetaan vielä käyrää ennen kuin anestesia(?) lääkäri tulee paikalle. Taisinpas siinäkin vaiheessa huutaa jotain siihen suuntaan että mitä helvettiä te sillä käyrällä teette kun näätte että kuolen kohta näihin suppareihin..
Käyrä siis kuitenkin otettiin ja vihdoin anestesia lääkäri saapui paikalle. Noh, tottakai synnytys oli jo niin pitkällä ettei epiduraalia voinut/ollu järkeä enää laittaa, joten sain minispinaalin. Jonka ne sitten joutuivat laittaa kaksi kertaa, koska mun ponnistamisen tarve oli niin järkyttävä etten voinut estää ponnistamista.
Kuten siis sanoin, mua ponnistutti ihan järjettömästi ja kätilöt huutaa että älä vielä ponnista. Olo oli kuin kidutuskammiossa, kuten Tiuski omassa synnytyskertomuksessaan sanoi, niin tuntui että perse repeää kahtia.
Hassua sinänsä ku ei se vauva sieltä perseestä tuu..
Kun sitten vihdoin pääsin ponnistamaan niin tuntui etten kehtaa, kun kaikki paska sun muu suoliston täyte lentää siihen pöydälle julmetussa kaaressa. No, en mie loppujen lopuks ees huomannu lenskö sieltä paskaa, verta vai mitä, mutta hemmetin kipeää se kävi!
Mie siis huusin kuin pikku sika teurastamolla ja kätilöilläkin varmasti oli hauska kuunnella uusia sanoja, kuten paskavittuhelvettiä, vittupersesaatanaa, sun muuta yhtä kivaa.
Kun oltiin saatu ruuat ja kahvit saliin, niin pääsin lähtemään takaisin huoneeseen, ensin yritin kävellä vauvan sänkyä työntäen, mutta kun meinasin muutamaan otteeseen pyörtyä niin hoitajat hakivat mulle sängyn jolla sitten työnsivät mut omaan huoneeseen.
Synnytyksen ekan, eli avautumisvaiheen kesto oli 8 tuntia ja 5 minuuttia, toisen, eli ponnistusvaiheen kesto 29 minuuttia ja viimeisen, eli jälkivaiheen(? no kuitenkin se istukkahomma) 10 minuuttia.
Eli aika lyhytkestoinen synnytys ensisynnyttäjälle.
Synnytyksessa jouduttiin tekemään se episiotomia (?vai mikä se on?), itse en edes huomannut sitä, tietenkään. Ja repeämiä tuli aika paljon. Tikkejä ommeltiin melkein 40 minuuttia, jonka aikana soittelin ja tekstasin läpi kaikki kaverit ja sukulaiset.
Ja nyt äidin näkemys:
Aamulla Neea soitti ja kertoi, että synnytys on käynnistynyt tabletin oton avulla. Olimme jo muutaman päivän sitä kovasti odottaneetkin.
Kysyin, että haluaako hän että tulen kaveriksi siksi aikaa, että Aki pääsee paikalle, koska hän oli vielä kotona nukkumassa. Olin menossa töihin kello 11 ja ehtisin olla hetken seurana.
Lähdin sairaalan, ja kun pääsin paikalle niin Akikin oli jo siellä.
Kerroin omasta mielestäni fiksuja helpotus juttuja, en sit tiedä jäikö Neealle mitään mieleen.
Hain Neealle Eva-telineen kävelykaveriksi ja haikein mielin jätin heidät kahdestaan ja menin itse kerroksen toiselle puolelle leikkausosastolle töihin.
Siinä vaiheessa Neea oli kipeä, mutta kuitenkin reippain mielin. Aki taas oli hämmentynyt ja uninen.
Klo. 13. maissa karkasin töistä katsomaan heitä, Neea oli jo tosi kipeä, ei voinut edes kävellä eikä juurikaan puhua.
Kätilö tuli antamaan kipupiikin Neealle reiteen ja se olikin sitten varsinainen piikki:D Vaikutus alkoi vartissa ja sen jälkeen Neea puhui todella sekoja ja naureskeli itsekseen.
Kun olin lähdössä takaisin töihin, Neea otti mua paniikin omaisesti kädestä kiinni ja sanoi; Äiti sä et voi lähtee ja jättää mua! Itku silmässä lähdin ja sanoin tulevani takaisin heti klo. 17, kun työpäivä päättyy.
Kun pääsin synnärille takas, kysyin tutuilta kätilöiltä, onko tilanne edistynyt ja sain kutsun seurata saliin.
Pikku-Peetu oli syntynyt 20 min. aiemmin. Pääsin kuitenkin saliin, ja Neea ommeltiin juuri.
Hän sanoi ompelun sattuvan enempi kuin synnytyksen, niin nopeasti kipu siis oli unohtunut.
Vauvan sain syliini heti, ikää hänellä oli 25 min.
Aki oli varsin hämmentynyt ja piteli vauvaa sylissä kuin särkyvää lasia. Ilme oli varsin helpottunut kun sai annettua vauvan minulle.
Aki kuvasi puhelimeni kameralla ja lähettelin sitten kuvia äidille (Neean mummolle), Nooralle ja siskolleni (Neean täti).
Neeaa ommeltiin yli puoli tuntia, hän oli onnellinen ja väsynyt urakan loppuessa.
Akin näkemys:
Aamulla oli pirtiä herätys kun Neea soitti ja huusi ja möykkäs että alahan tulla, mulle on annettu käynnistyspilleri jo muutama tunti sitten (heräsin 10 pintaan, koska olin pessyt edellisen yön pyykkiä.)
No siinähän tuli kauhia hoppu. Kerkesin kumminki vielä suihkussa käydä ja syödä =).
Soitin iskälle että joutaako viemään ja selitin tilanteen, no sehän lähti kesken päivän viemään.
Olin sairaalassa n.10.45 ja Neea huus siellä niinku pistetty sika! Soli aivan kauhiata, kattoa ku toinen siinä kärsi ja itse ei voinut tehdä asialle mitään. Ei varmaan ikinä ole käyny ketään yhtä paljon sääliksi. Neean äiti tuli siinä sitten vähän minun jälkeen. Neealle laitettiin kankkuun sitten semmonen joku kipupiikki, ja se kai vähän aikaa ainaki tuntu auttavan.
Siinä aika meni niin nopiaa mutta silti hitaasti, etten muista aivan kaikkea siitä välistä.
Sitten lopulta päästiin sinne synnytyssaliin. Siellä oli aivan fiksut tilat ja näin..
Noh synnytys alkoi, kastelin Neean otsaa koko ajan märällä paperilla.
Kuumahan siinä ponnistaessa tietenki tulee, ja Neean äiti neuvoi tekemään niin.
Sitten se olikin tuo pieni ihme jo maailmassa. Ensimmäinen joka sai tietää oli yks minun kaveri Liinu, sattui soittamaan just ku vauva oli ulkona.. Vastasin Puhelimeen vain että "vauva on syntyny soitan kohta" =).
Sen jälkeen soitin omalle äidille, soitin ja sanoin että "kuuntelehan" ku vauva tienki huusi siinä samalla. Äiti oli aivan häkellyksissään ja sanoi että me lähdetään Aimon (isäpuoleni) kanssa tulemaan. Sen jälkeen soittelin vähän kaikille ja ilmoitin tapahtuneesta.
Otin myös kuvia ja lähetin kaikille mahdollisille kummeille ja muille muuten tärkeille ihmisille.
Ainiin, olihan se vauva mulla sylissäki välissä. Se kun saa ensimmäistä kertaa oman lapsen syliin, son aivan uskomaton tunne. Siinä ei tiedä oikein mitä tehdä, ku ei vauvoja ollu ennen oikein sylissä pitäny.
Noh, kello lähestyi seitsemää, eli vierailuaika alkoi loppua. Eihän sieltä meinannu malttaa lähteä, sitten kumminki soitin kaverilleni Tatulle, ja kysyin voiko tulla hakemaan ja viä minut kotia (oma auto oli rikki).
Sitten hyvän yön humpit kummallekki, ja Tatun kans kahville Chillout kahvilaan. Tatun piti ensin tarjota, koska minusta oli tullut isä=). Noh Tatu oli kumminkin PA, eli tarjosinpa sitten kahvit=).
Siinä kaikki mitä näin 5min varoitus ajalla muistan=)
