Päivä 8

Päivä 1 – Esittele itsesi

Päivä 2 – Eka rakkaus

Päivä 3 – Minun vanhempani

Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään

Päivä 5 – Mitä on rakkaus?

Päivä 6 – Minun päiväni

Päivä 7 – Paras ystäväni

Päivä 8 – Se hetki

Päivä 9 – Uskoni

Päivä 10 – Päivän asu

Päivä 11 – Sisarukseni

Päivä 12 – Käsilaukussani

Päivä 13 – Tällä viikolla

Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?

Päivä 15 – Unelmani

Päivä 16 – Eka suudelmani

Päivä 17 – Mieluisin muistoni

Päivä 18 – Mieluisin syntymäpäiväni

Päivä 19 – Kaduttaa

Päivä 20 – Tässä kuussa

Päivä 21 – Toinen hetki

Päivä 22 – Tämä järkyttää minua

Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin

Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään

Päivä 25 – Ensimmäinen

Päivä 26 – Pelkään

Päivä 27 – Suosikkipaikkani

Päivä 28 – Ikävöin

Päivä 29 – Tähän pyrin

Päivä 30 – Soittolistallani

Päivä 31 – Viimeinen hetki

Mie ja Noora mentiin ala-aste ikäisinä aina koulun jälkeen iltapäiväkerhoon, iltsuun. 

Lyyli, yks iltsutädeistä oli tosi mukava, ja sain jotenkin semmosen kuvan että niillä ois iskän kans ollu jotain juttua. 

Iskä tuli aina hakemaan meidät tiettyyn aikaan iltsusta. Muistaakseni ikinä hän ei tullut liian aikaisin tai liian myöhään, vaan aina samaan aikaan.

Siksi varmasti Lyyli huolestui kerran, kun iskä ei tullutkaan hakemaan samaan aikaan. Meni jonkun aikaa, ja ihmeteltiin miksei iskää kuulu eikä näy. Meni tunti, ja toinenkin. Lyyli tais olla jo tosi huolestunut.

Iskällä oli ollu jo pitemmän aikaa kestänyt korvatulehdus tai joku muu korvassa oleva kipu.

Sit kun iltsu meni kiinni, oltiin odotettu jo monta tuntia. Lyyli lähti viemään meitä iskän luo.

Koputeltiin ja pimpoteltiin ovella, mut iskä ei tullut aukaseen.

Noora sit meni kurkkaamaan ikkunasta ja sano että iskä makoilee tuolla lattialla, me sit viel koputeltiin ja Noora sano että ei se kyllä vielkää liiku.

Lyyli soitti isännöitsijän avaamaan oven, ja kun se tuli aukaseen oven niin Lyyli meni sisälle.

Ei mennyt kauaakaan kun tuli jo takaisin ulos, sanoi vain että elkää menkö sisälle ja lähti soittamaan ambulanssin.

Ambulanssi tuli ja vei iskän mukana. Meille ei kerrottu yhtään mitään. Lyyli soitti äitille ja kysy että pystyykö äiti hakea meidät sieltä.

Äiti tuli hakemaan meidät. En muista mentiinkö jo samana päivänä vai vasta seuraavana sairaalaan. Mutta joka tapauksessa kun mentiin niin meille kerrottiin, että iskä on teholla.

Iskä joutui olemaan teho-osastolla muistaakseni ehkä viikon, ehkä kaksi? En ole varma.

Sieltä iskä sitten siirrettiin normaalille osastolle. Sielläkin iskä oli useamman viikon.

Loppujen lopuks ei oikein tiedetä mikä iskälle tuli. Sanoivat että oli korvan kautta päässyt joku bakteeri aivoihin. Ei ne enempää osannut sanoa. 
Iskän kuolema oli lääkäreiden mukaan alle kolmen tunnin päässä.

Se oli inhottava hetki.