Etusivu

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Tällä hetkellä

Raskaus on kirinyt jo reippaasti yli puolenvälin. Nyt menossa siis 28+3.
Paino on laskenut kovasti, edelleen on siis alempi kuin ennen raskautta.
Itseä ei toki haittaa, varsinkin kun vauva on kuitenkin kasvanut hyvin!:)

Peetu on nyt siis kesälomalla. Kaksistaan ollaan kotosalla kun isi käy koulussa.

Akilla alkoi alkukesästä yhdistelmäajoneuvokuljettajan koulutus, tai joku sinne päin.. Hankala nimi:D
Helpommin sanottuna Peetun mielestä siis rekkakoulu..:)
Peetu on innoissaan kun isistä tulee rekkakuski, vaikkakin on vähän kurjaa kun isi on koko ajan pois kotoa kun käy koulussa.
Tällä hetkellä Aki on työkeikalla. Lähti lauantaina, ensin junalla Ouluun josta lentokoneella Helsinkiin. Sieltä rekalla Kilpisjärvelle, pari yötä siellä ja sitten takaisin Helsinkiin ja kotiin:)
Keskiviikko-torstai yönä olis näillä näkymin tulossa kotiin takaisin.

Meille ei kovin erikoisempia kuulu. 
Masua kasvatellaan ja odotellaan innoissaan vauvan syntymää:)
Laskettuaikahan olis 12.9. mutta luulen että menee taas yliajalle.
Nimi meillä on valmiina, ollut jo ainakin vuoden, sekä tytölle että pojalle!:)
Nimi on kolminiminen, kuten Peetullakin. Peetun koko nimihän on siis Peetu Pyry Tapani. 
Myös tän toisen nimessä siis kolme nimeä, ekassa nimessä viisi kirjainta, toisessa neljä ja kolmannessa kuusi, eli samallain koostuu kuin Peetunkin nimi:)
Tän toisen nimessä on myös luontonimi.
Synnytyksen jälkeen saattekin sitten heitellä arvauksia lapsen nimestä, kun paljastuu onko tulokas tyttö vai poika!:)
Myöhemmin laitan myös pienen leikkimielisen kisan pystyyn jossa saatte veikkalla että millä viikoilla pikkuinen syntyy;)

Nyt kuitenkin tarvitsisin hieman apua..
Blogin nimihän on alusta asti pysynyt samana. Nyt kuitenkin nimen on aika väistyä paremman tieltä!
Olisi todella hienoa jos Te haluaisitte hieman auttaa blogin nimen kanssa. Saa siis laittaa ehdotuksia uudelle nimelle!:)
Kriteereitä on muutama:
-Nimi ei tietenkään saa olla käytössä vielä kenelläkään.
-En halua mielellään myöskään mitään liian samanlaista nimeä jonku toisen blogin kanssa. Ei siis mitään väännöksiä muiden blogien nimistä. (Toki jos joku nimi kolahtaa niin sille ei voi mitään:p)
-Olisi kiva jos nimestä kävisi ilmi blogin idea. Ei siis mitään "Fashion by Neea", koska sitä täältä ei löydy:D
-En halua liian yksinkertaista nimeä. Ei siis esimerkiksi "Neea ja naperot" tai "Äiti, isi ja kaksi lasta".. :D

Hmm.. Ei nyt tule mieleen mitään muita pakollisia kriteerejä:p
Olisi hienoa jos keksisitte jotain, oma pääni lyö ihan tyhjää..:D




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti